Ukkilan HuliVilit

Mummo ja Ukki tekivät sitten ihan kamalan tempun minulle. Ne soittivat Hanne-kummille ja kysyivät ottaisiko se minut viikoksi hoitoon. Jotakin se siellä puhelimen toisessa päässä vastasi. Pari päivää myöhemmin kummi tuli sen miehekkeen ja Hirmu ja Nipsu koirien kanssa kylään. Se oli tosi ihanaa. Olin todella riemuissani. Kuitenkin Mummo käyttäytyi tosi omituisesti. Se pakkasi omia tavaroitaan isoihin laukkuihin ja minun tavarat vaan erilliseen pieneen laukkuun. Ihmiset puhuivat, että minun omat ihmiseni ja Prinsessa lähtisivät Teneriffalle. Meinaako ne jättää minut tänne märkään ja kylmään suomeen? Niinhän ne tekivät. Lauantai-sunnuntai välisenä yönä omat ihmiseni heräsivät ihan ihme aikaan yöllä ja lähtivät. Kaihan ne sieltä jossakin vaiheessa kotiin tulevat ajattelin. Samaisena aamuna sitten Hanne ja Jamppa alkoivat pakkaamaan omaa autoaan ja minun kassinikin sinne meni. Hirmu ja Nipsu lähtivät iloisesti autoon ja matkaan, mutta Jamppa joutui juoksuttamaan minua muutaman kerran olohuoneen ympäri ennen kuin minä suostuin, hyvin vastahakoisesti, lähtemään autoilemaan. Mummo ja Ukkihan saattaa tulla minä hetkenä hyvänsä kotiin.

Minut laitettiin auton takapenkille omalle pedilleni matkustamaan, en olisi millään halunnut olla hiljaa tai paikallani. Kova komennus vaan kävi kun minä vähän haukuin niille kaikille jutuille mitä auton ikkunasta näkyi. Kotoa suuntasimme Soiniittyyn ja siellä sain juosta hieman vapaana vielä. Siellä talossa oli kivoja hajuja ja kivoja ihmisiä. En malttanut oikein olla paikoillani vaan sähelsin menemään, tai säheltämiseksi nuo ihmiset menoani kutsuivat. Soiniitystä alkoi matkani Imatralle. Matka oli pitkä ja tuskastuttava.

Ensimmäisen yön nukuimme kaikki koirat ja Hanne olohuoneessa. Minusta vaan olisi ollut niiiiin kiva leikkiä Nipsun kanssa koko yö! Hirmu vaan murisi munulle aina kun liikuin ja Hanne komensi nukkumaan. Jossakin vaiheessa luovutin ja kaivauduin Hannen kainaloon turvaan nukkumaan. Aamulla alkoi riekkuminen ja loppu päivä meni hyvin vaikka kummi sanoikin olevansa hyvin väsy huonosti nukutun yön jälkeen. Mitähän se höpisi..

Tänään sitten ensin täällä tuli joku tosi kiva täti käymään. Terhiksi kummi sitä kutsui ja minullakin oli muistikuva, että tädin olin joskus nähnyt. Sitten kummi vei minut jonkun tädin luokse joka sekin tuoksui ihan toiselta koiralta. Siellä paikassa rauhotuin nukkumaan Hannen takin päälle. Siellä vietimme aikaa noin tunnin verran. Sitten menimme k’ymään Terhin luona ja siellä oli tosi iso ja pelottava Jade tyttö-koira. Alkuun pelkäsin sitä ihan hirveästi, mutta sitten minua alkoi jo vähän leikityttää. Terhin,sen tyttären, Hannen ja Jaden kanssa kävimme sitten vähän juoksentelemassa. Se oli ihan mukavaa, vaikka minua aina alkoi jännittämään kun Jade juoksi kohti. Hihnassa ollessa minua ei pelottanut yhtään. Oli ihan mukava päivä. Illalla sitten leikin hieman

Nipsun kanssa ja sitten alkoikin unettaa. Ja unten mailla olenkin käytännössä tämän illan viettänyt.

Mummo vaan jatkaa ton sika-taudin sairastamista, joten minä en pääse Prinsessan luo kylään eikä Prinsessakaan saa tulla meille. Pelkäävät, siis nuo ihmiset, että se pöpö tarttuisi Prinsessaan Ukistakin, vaikka Ukki on ihan terve. Se on epiä. Minun elämä on aika ykstoikkoista kun en pääse ketään tapaamaan. Toivottavasti jo ensiviikolla on terve, on se nyt ainakin jaksanut olla päivän hereillä (vaikka se kyllä herää minusta vasta päivällä). Ei kuulemma enää nouse kuume ihan 38 asteeseen.
Mummon “sairas” näkemys vaihtelusta on minusta tosi outo. Se otti esiin vanhan lakanan ja rupesi sitä leikkaamaan ja harsimaan, sitten minun tarvi aina sovittaa niitä lakanan kappaleita. Muutaman sovituksen jälkeen Mummo sitten totesi: “No niin, nyt meillä on sopiva haalarin kaava”. Minä jo huokasin helpotuksesta, kun kerran sopiva tuli. Mutta mutta jo se taas kohta tuli lakanan palojen kanssa ja sanoi että sovitetaanpa taas, yritin kyllä luikkia pakoon mutta Mummo komensi niin napakasti “tänne” ja sanoi vielä ettei tämä satu yhtään. Tiesinhän minä että ei satu, mutta on se vaan niin noloa kun joku lakana vedetään päälle ja vielä kuvataankin sitä. (onneksi ne kuvat on vielä kamerassa) Joten paranisi vaan pian niin tommoinen höpötys loppuisi, ainakin haluan uskoa niin.
-Vili-

Lauantaina Mummo alkoi käyttäytymään tosi oudosti, heti aamutuimaan. Se kun herärisi niin ryntäsi suoraan vessaan ja ei istunut siihen pöntölle niin kuin normaalisti vaan rupesi päätään sinne työntämään ja vielä ihan outoa kieltäkin puhui. En ymmärtänyt siitä örinästä mitään, mutta luulen että siellä pytyssä oli jotain tosi mielenkiintoista, koska Mummo kävi sinne monta kertaa kurkkimassa eikä antanut minun yhtään kurkistella vaan hätisti pois vaan. Aika itsekästä toimintaa minusta. Silloin kun se kurkkinut sinne pyttyyn se vaan makasi sängyssä ja voihki. Paitsi kerran se makasikin siellä vessan lattialla, silloin arvelin että kylläpä se haluaa ihmeellisessä paikassa alkaa kanssani leikkimään. Ei se kyllä halunnutkaan leikkiä vaan hätisti minut pois siitäkin. Ulkoileminenkin tapahtui niin että se vaan avasi oven ja jäi itse siihen rapulle seisomaan ja minun pienen piti mennä alapihalle ihan yksin.
Kaikki ihmiset taivastelee että sillä näyttää olevan se possu-tauti, mutta ei se minusta mitenkään tavallista enempää possulta näytä.
Onneksi Mummo kuitenkin kerkesi perjantaina töiden jälkeen paistaa minulle possonluita, niitä minä olen saanut syödä tooosi monta.
Ja onneksi on olemassa Ukki. Se tuli kiireen vilkkaa viikonloppureissusta takaisin jo lauantai iltana ja minäkin pääsin jo kunnon lenkille.
Voi sitä riemua! Minä annoin Rotalle semmoiset kyydit että…..
Mummo ei vieläkään ole oikein oma itsensä (vaikka jaksaa jo vähän kirjoitella) vaan se enempi istuu tai makaa vaan. Töihinkään se ei ole lähtenyt, mikä yleensä on kivaa, mutta nyt siitä ei paljoa ole iloa vaikka kotona onkin. Kaikille vieraillekin se sanoo että älkää nyt tulko, tulkaa sitten kun tämä posso-tauti on ohi.
Menis nyt koko juttu äkkiä ohi niin minullakin olis kivempaa.

Olen viimein saanut Vilille ommeltua sopivan kokoisen takin. Flleece-vuori ja tuulikangas pinta. Takki on tehty kankaasta josta ompelin vuosisitten Prinsessalle ulkoiluhaalarin, siinä pienet enkelit varistelee lumihiutaleita. Samalla ompelin  myös heijastin takin kun tuo näkyvyys on tosi tärkeää kun liikutaan tuolla maantiellä. Tämä takki kyllä erotuu hyvin, iltaisin kun Vili juoksentelee tuolla pusikoissa, enkä erota sitä lainkaan, niin taskulampulla osoittelee puskaisiin niin takki kyllä loistaa pienimmästäkin valonsäteestä.

Tässä Vilin kesäkuun väritystä, väriä kerkesi tulla jonkun verran lisää ennen syyskuuta.
Alapuolella poika lokakuussa, väri on jo alkanut haalistumaan, kuinkahan vaalea onkaan ennenkuin aurinko taas keväällä alkaa kunnollapaistamaan.
Näistä kuvista ei ihan niin selvästi muutosta huomaa  mutta muutos on jo nyt melkoinen.
Nahkassa näkyvät vaaleat laikut on kaikki arpia , Vili kun rakastaa risukoissa nuohoamista.

Koira on tullut (ainakin kahdessa suhteessa) ihan isäntäänsä, kuten eräs vieras rouva asian ,eräällä leirintäalueella, totesi, kun Ukki ja Vili hänen ohitseen kulki. Tuo päivettyminen on toinen ja toinen on se että voi syödä niin paljon kuin haluaa mutta silti pysyy varsin hoikkana.

Vili on muuten ilmeisesti päättänyt tehdä meidän lumityöt tänä talvena. Sen ulkoilusta kun ei meinaa tulla mitään kun pitää koko ajan syödä lunta.

Kun Hirmu ja Nipsu kävi meillä kylässä, tuossa lokakuussa, ja heti “kummi” alkoi opettaa minulle miten seisotaan. Minusta tuntuu että jollain oli jotain herkkuja kädessä kun meistä otettiin kimppakuvia. Se oli mukavaa taas pitkästä aikaa kun oli kolme koiraa talossa.

Meidän piha on nyt muuttunut ihan oudoksi, kylmäksi ja valkoiseksi. KIVAA ja Maittavaa, nam.
-Vili-

Sytytin kynttilät tänään sisällä ja pihamaalla,
koska tasan vuosi sitten Piki lähti Sateenkaarisillalle meitä odottamaan.
Silloin vuosi sitten suru oli niin viiltävän kipeä että sitä ei voinut ymmärtää, eikä Pikistä pystynyt puhumaan kenenkään kanssa itkemättä. Nyt voimme jo muistellä Pikiä ja hymyillä kauniille muistoillemme.
Olen jo lopettanut itsesyytökset siitä laitoinko Pikin lähtemään liian aikaisin vai olisiko päätös pitänyt tehdä jo aiemmin.
Tein kuitenkin parhaani, enempään meistä tuskin kukaan pystyy.
Nyt jäljellä on vain kaunis ikävä ja paljon hauskoja, hyviä muistoja.
Se on hieno asia että aika parantaa haavat ja jättää vain parhaat muistot kantamaan eteenpäin.
Kiitos Piki ajasta jonka sinulta saimme, päivääkään en antaisi pois.

Nyt rupeaa olemaan syksyn tuntua ilmassa. Onneksi on vielä päiviä jolloin tarkenen ulkoilla ilman vaatteita. Olemme käyneet metsässä keräämässä, tai minä nyt lähinnä syömässä, puolikoita. Ne maistuu tosi hyvälle. Siinämielessä tamä syys on mukava vuoden aika kun löytyy niin paljon syötävää metsästä, siis hyvää syötävää. Rakastan kaikkia marjoa joita olemme löytäneet, odotas - niiden nimet oli jotenkin tälleen:
Mansikka, vattu, mustikka, punainen-ja mustaviinimarja, karviainen, näitä kaikkia kasvoi Mummon penkeissäkin (siis helppoa herkuttelua omassa pihassa) Noita kolmea ekana mainittua kasvoi myös metsissä. Karpalo, ne kyllä kasvaa minun makuun liian märässä paikassa mutta jos joku vaan hakee ne minulle sieltä suolta niin minä kyllä syön. Niin ja meidän pihassa kasvoi  myös luumuja ja kriikunoita, nekin oli hyviä mutta niihin en ylettänyt itsekseni vaan jonkun ihmisen piti niitä minulle sieltä puusta kerätä.
Ulkoilemisesta minä tykkään vieläkin, jos ei vaan palele. Mummo kyllä pukee minulle viileällä ilmalla takin ja kylmällä ilmalla haalarit ja silloin minua ei palele. Mutta kun olen nyt vaan saanut päähäni että en suostu pukemaan iloisesti vaan esitän oikein surkeaa kun näen Mummon ottavan vaatteeni käteensä. Samaten olen päättänyt että en mene reippaasti ulos jos ulko-ovesta tulee viileää tai kylmää ilmaa, kun se avataan. No yhtä kaikki kun minut sitten on puettu ja komennettu ulos niin siellä on kyllä ihan mukava olla. Olen ottanut tavakseni haukkua ilmoituksen kylälle aina kun tulen pihalle. Mummoa se riipoo jostain syystä, en ymmärrä. Joinain päivinä minä saan oikein semmoisia haukku hepuleita ja haukun ja haukun vaan joka suuntaan ja säntäilen pihan reunasta reunaan. Silloin sitä Mummoa vasta riipookin ja yrittää komentaa minut hiljaiseksi, en vaan jaksa oikein muistaa sitä hiljaa komennusta kuin ehkä puoli minuuttia. Tänään oli taas sellainen päivä.
-Vili-
ps. Mummo halusi lisätä tänne vielä kuulumisia “kulkusten” poiston  jälkeisestä elämästä.

Vili ei ole rauhoittunut lainkaan.

Sen ruokahalu on entisellään

eli se on edelleen yhtä mahdoton otus kuin ennenkin

mutta nyt ei enää naapureiden juoksut aiheuta ruokahaluttomuutta ja ympäri vuorokautista ulvomista.

Olemme todella tyytyväisiä tehtyyn ratkaisuun,

Loma on ohi, on ollut jo pitkään. Mummo on vaan ollut muka niin kiireinen tai niin väsynyt ettei ole kerennyt tai jaksanut olla minun sihteerinä.
Mutta nyt asiaan. Me käytiin vielä Lahdessa ennen loman loppumista ja kun Ukin loma loppui Mummo vei minut sellaiseen paikkaan missä me oltiin käyty aiemminkin. Silloin aiemminkin minua oli pistetty siellä mutta tällä kertaa minä päätin vähän availla äänijänteitäni jo ennen kuin se täti kerkesi tökätä minua sillä neulalla. Vaan eipä tuo auttanut, pisti se kuitenkin ja tällä kertaa minua alkoi nukuttamaan tosi kovasti enkä muista koko reissusta mitään muuta. Illalla kun heräsin minulla oli semmoinen outo töttörö päässä ja himppasen outo tunne jalkovälissä.
Uskokaa tai älkää mutta ne oli vieneet minun pallerot sillä aikaa kun nukuin :O , tosi törkeetä.
Onneksi Mummo sentään otti tuon tötterön pois jo samana iltana. No ei minulle mitään isompia traumoja siitäkään reissusta jäänyt, eikä niiden palleroiden menettäminenkään. Mummo kyllä sanoo että nyt minun kanssa olisi helpompi olla vaikka olisi tyttöjäkin lähellä, en enää kuulemma vingu ihan koko ajan - ainoastaan jos näen jonkun koiran, oli se sitten tyttö tai poika.
-Vili-
ps. Ihan uskomatonta että Mummo ei vieläkään kerinnyt kirjoittamaan kaikkea minkä olisin halunnut kirjoituttaa. Ehkä taas jonain päivänä…….
On tapahtunut niin paljon kaikkea

Painiottelu

Kävimme Hangossa, vähänpainimassa Pedon kanssa, vaikkakin Mummo väittää että sinne mentin surffauksen vuoksi, pyh! sanon minä. Perjantaista sunnuntaihin me siellä oltiin. Siellä oli yksi toki makee pimu, mutta Mummo vahti kuin haukka että en päässyt sen kanssa leikkimään. Sillä kuulemma oli juoksut, tiedä hänestä mutta se haju oli päätä huumaava. Minä poika se ulvoin koko pienenkoiran tarmolla, kovaa ja korkealta, mutta :(  Mummo ja Ukki ei osanneet arvostaa minun kutsu ulvontaa ollenkaan vaan rupesivat sumupullon kanssa minua uhkailemaan vaikka vaan ihan pienen ulvonnan yritin saada ilmoille.

Hallitse kommentteja

Laulantaa

Hangon reissulla Mummo ja Ukki syyllistyi todelliseen vapaudenriistoon. Ne laittoi minut hihnaan. Se ei ollut minun mielestä kauniisti tehty, olisin niin mielelläni juossut muiden koirien kanssa leikkimään.
Hangon jälkeen läksimme takaisin Saimaalle, Kyläniemeen tällä kertaa, mukanamme oli Nipsu, Hirmu ja Milla.  Me koirat juostiin vapaana kolme päivää. Me saatiin syödä grilliherkkuja ja muurinpohjalettuja. Hirmukaan ei tälläkertaa ahminut itseään sairaaksi. Keskiviikko aamuna meidän leiriin jolkotteli semmoinen suden kokoinen (Mummon arvio koosta) koira. Hirmu ja Nipsu taisi sitä vähän pelätä ja ne haukkui ihan mielettömästi ja juoksi sen ympäri. Minä poikapa se en tiedä mitä pelkääminen tarkoittaa, joten nostin vaan hännän pystyyn ja pistin rinnan rottingille ja juoksin pullistelemaan sille vieraalle. Jostain syystä Mummo laittoi meidät kaikki kolme autoon arestiin kun me saatiin viimein se vieras häädettyä. Olipa hieno reissu. Ukki kävi vähän surffailemassa. jatkuu