Mahdollisimman hyvää Uutta Vuotta
Luokassa Koirille, Käsityöt, Omat koirat, Vili @ Keskiviikkona, Joulukuun 30. 2009 11:48 - mummoToivotamme kaikille mahdollisimman hyvää uutta vuotta 2010,
ja samalla päivitellään vähän loppuvuoden tapahtumia.
Mummo teki kui
n tekikin minulle vaatteet pakkasia varten.
Kaavojen sovittaminen oli minusta kyllä aika noloa, pukea nyt minut vanhaan lakanaan. Vaan loppujen lopuksi sain kyllä ihan lämpöisen haalarin.
Tekihän se minulle myös uuden takin. Takki ja haalarit on oleetkin kovassa käytössä kun meillä on ollut tosi kovat pakkaset. Töppösetkin se osti minulle kun tassut rupesi jäätymään. ![]()

Sitten minun olisi pitänyt poseerata sille kameran edessä aina kun jotain puettiin päälle. (eihän se edes saa hyviä kuvia aikasiksi, vaikka malli on tosi upee) Joten empä minäkään viitsinyt ihan aina asettua sen kameran eteen niinkuin se halusi.
Joulua vietettiin yhdessä Prinsessan kanssa ja kaikkien muidenkin sukulaisten kanssa. Mummon äidin luona oli 10 ihmistä. Prinsessa vanhempineen oli meillä yö kylässä ja joulupäivänä kun ne lähti kotiin tuli Hanne-kummi porukoineen meille. Oli kyllä kivaa kun oli koira-kavereitakin.
Tapaninpäivänä me sitten mentiin auttamaan Prinsessan muuttoa uuteen kotiin, jonne menemme ottamaan uuden vuoden vastaan.
Nyt Mummo ja Ukki vaan vetää haalareita päälleen ja menee ulos siirtelemään sitä valkoista, lunta kuulemma, paikasta toiseen. Minusta ei ole kivaa olla ulkona muutakuin sen aikaa kun jaksan tai tarkenen syödä sitä valkoista. Kun en enää tarkene ne laittaa minut yksin sisään, ei kivaa. Siellä minä sitten huudan yksikseni, aika kovaa huudankin. Aika tylsää, sanon minä. Minusta olisi kivempaa jos noi ihmiset vaan olis minun kanssa sisällä kunnes tulee taas lämpimämpää. Ne vois vaan heitellä minulle palloa päivät pitkät ja minä juoksisin sen pallon perässä, niin että kaikki talon matot on kurtussa. Se se vasta elämää olisi.
Vaan aina ei voi voittaa, sanoo Mummo.
Joka tapauksessa toivotan kaikille oikein oikein hyvää uutta vuotta.
-Vili-
PS. Ja toivon salaa itsekseni että toi valkoinen kylmä menis pois ja voisin taas olla ulkona kaiket päivät ja ihmiset heittelis mulle palloa siellä, siellä kun pääsee juoksemaan vähän pidemmän matkan kuin täällä sisällä.




