Kuulumisia Imatralta

Mie oon hoidossa edelleen. Ja täällä imatralla onkin ihan kivaa. Turhaan yritin kotona pakoilla mukaan lähtemistä. Ukkia minulla on ollut ikävä. Sen ovat Hanne ja Jamppakin huomanneet. Nimittäin minä menen yöllä aina nukkumaan niiden väliin ja laitan selkäni Jampan selkää vasten. (Jampan sanojen mukaisesti yritän muka potkia sen alas sängystä..) Samalla lailla minä nukun Ukinkin kanssa.

2.12.09 Mie kävin leikkimässä kahden lapinkoiran kanssa. Niiden nimet oli Peku ja Api. Peku on ISO, musta, karvainen ja rauhallinen karvaturrikka. Api taas oli pienempi, vaalea, vähän vähempikarvainen karvaturrikka. Apin kanssa juostiin ihan hirveästi ja leikittiin pallolla ja vähän pientä painiakin otettiin. Oli kyllä Hirmuisen kivaa!! Riekkumisen jälkeen sitten nukuttikin hyvin. :)

Perjantaina Kummi sitten otti ja lähti ja jätti minut Hirmun ja Nipsun kannssa kotiin! Hanne kuulemma lähti hiirinäyttelyyn. Meillä oli kyllä ollut kivaa poikien kanssa täällä keskenämme ollessamme. Jamppa ei vaan tainnut hirveästi tykätä jäljistämme. Ja pitihän minun tokkiinsa hieman osoittaa mieltäni, että Kummi jätti minut tänne eikä ottanut mukaansa, sekä sitten vähän rajojakin piti kokeilla mitä Jampan kanssa saa tehdä ja mitä ei ;).

Lauantaina Hanne sitten kotiutuikin. Oi, kuinka mukavaa se oli. Olin todella riemuissani. Olen myös viikon aikana leikkinyt jonkun verran vetoleikkejä Nipsun kanssa ja olen oppinut kävelemään kahden koiran kanssa hihnassa hyvin. ei ne hihnat loppupeleissä olekkaan niin pelottavia kuin alkuun kuvittelin!

Tänäänkin Hanne-kummi on minua ajeluttanut ympäri kyliä. En vieläkään malttaisi kunnolla olla autossa. Hanne käytti minua Lappeenrannassa jossakin kivan tuoksuisessa kaupassa. Siellä oli kaikkea ihanaa minun nenäni korkeudella. Kurja kummi vaan kielsi syömästä kaikkia niitä ihania luita! Mälsää. Se otti sieltä mukaansa vain jotakin mönkiviä otuksia jotka olisi ollut kiva syödä, mutta senkin kummi kielsi!! Ihmeellinen ihminen. Sirkoiksi se niitä mönkiäisiä kutsui ja sanoi niiden olevan turhan kallista ravintoa minulle. Pöh, sanon minä!

Nyt se sitten pelottelee minua junaan joutumisella perjantaina.. Hmmm.. Mielenkiintoista. Saa nähdä tapaanko siellä kummassa junassakin sitten uusia kavereita!

 

1 kommentti

  1. Toivottavasti et koetellut Jampan kanssa niitä rajojasi liikaa, niin että sinulla olisi hoitopaikka vielä tulevaisuudessakin. Meillä on jo kova ikävä sinua täällä kotona. Prinsessa muuttaa tällä viikolla uuteen kotiin ja menemme Ukin kanssa auttamaan, sen vuoksi ei tultu sinua hakemaan, vaan saat tulla Kummin kanssa junalla perjantaina.Se voi olla kivakin kokemus kunhan et kysele liikaa Kummin kärsivällisyyttä. :)
    Rautatie-asemalla tavataan perjantaina.
    t:Mummo ja Ukki

Jätä kommentti


Mainokset