Ukkilan HuliVilit

Tänään kävimme taas eläinlääkärillä. Minulle laitettiin silmiin jotain tippoja ja sen jälkeen minulta otettiin verinäyte, Mummo sanoi sen menevän Lohelle geenitutkimuksiin. Kun veret oli tiristetty, toinen lääkäri katsoi minun silmiin, kovasti kirkkaan valon kanssa ja sanoi että kaikki näyttää tosi hyvälle. Sen jälkeen taas mentiin toisen lääkärin luo ja hän laittoi minulle Strongholdia niskaan, se oli tämän päivän koitoksista se pahin . Minä kun en tykkää yhtää siitä että joku pläärii minun niskaa. Osasin käyttäytyä kauniisti vaikka siellä oli tosi paljon koiria.
Sitten tultiinkin kotiin ja riehuttiin pihalla, minusta vaan olisi tänään ollut paljon kivempaa leikkiä naapurin pihalla ja se taas ei sopinut Mummolle, ei sitten millään. Sitten Mummo sanoi Ukille että ei enää koskaan sano että minä osaan käyttäytyä nätisti, kun sen jälkeen en kuulemma tee enää mitään oikein . Minusta Mummo on varsinainen tiukkapipo.
-Vili-

Täytynee minunkin laittaa jotain tänne , eli Vilin virallisessa silmätarkissa tulos oli terveet silmät, tarkastajana Tarja Kolisoja.
Stronghold tuli niskaan sen Kapin takia. Nyt on kaikki iho oireet poissa eli homma houdossa.

Verinäyte Hannes Lohen tutkimukseen laitettiin menemään eläinlääkäriasemalta.

Ja toden totta Vili käyttäytyi eläinlääkärireissulla upeasti, mutta kun päästiin kotiin tuntui korvat jääneen sinne lääkäriasemalle.
Illalla jätkä sitten olikin vähän rauhallisempi, Strongholdilla on Viliin semmoinen vaikutus.
Meillä on kelit onneksi lämmenneet sen verran että pääsee koira päästelemään höyryjään pihalla. Selvästi Vili rupeaa taas nauttimaan ulkoilusta.
Viikonlopuksi onkin ohjelmassa kaikkea kivaa Prinsessan kanssa. Prinsessa tulee meille pitkästä aikaan viikonloppukylään. Tiedossa ulkoilua, ulkoilua ja ehkä vähän jotain askarteluja että Vilikin saa välillä huilia. Lettukestit pihalla tai jonkinlainen retki varmaan tehdään.
-Mummo-

Tänään tuli jo mielee että sais ruveta kesä tulemaan

Aamulla oli pakkasta 22,5 astetta ja se on minusta 40 astetta liian kylmää. Kyllä mummo tänäänkin puki minut kaksi kertaa ja pakotti ulos ja kuulemma vielä kerran pitää lähteä. Päivällä oli lämpöisimmillään -18,4 .
Mummo katseli tuossa valokuvia viime kesältä, minä olen ollut silloin tosi tumma. Pitää oikein laittaa kuvat elokuulta 2009 ja helmikuulta 2010 tuohon vierekkäin, niin huomaatte tekin mitä aurinko minulle tekee. Eikö olekin huima ero värityksessä?

Nyt ne ennusti vielä jotain lumimyrskyä tulevaksi, ei kivaa enää….
Tahtoo muuttaa etelään. Mummo ja Ukki kun voittais lotossa niin voitas muuttaa aina talveksi jonnee missä on kesä

Mummo vei minut tänään eläinlääkärin luo koska minun kannuskynnet kalvoivat ihon rikki eilen kun oltiin Nipsun kanssa ulkoilemassa.
Eilinen oli tosi mukava päivä, aamulla ajeltiin Imatralle ja illalla kotiin, koko päivä oltiin Nipsun kanssa (ja Hanne-kummin) ulkoilemassa. Pakkasta vaan oli sen verran että piti olla haalarit ja tossut päällä. Ja niissä tossuissahan ne kannuskynnet sitten painui ihon sisään . Tänään sitten mentiin näyttämään niitä eläinlääkärille, josko niille voisi jotain tehdä. Minun kannuskynnethän oli noin 2cm pitkät, Mummo aina sanoi että oikeen julmat ja se setä sanoi tänään ihan samalla lailla. Ja heti kun näki ne se haki piikin ja tuikkasi minua peppuun niin että minua alkoi nukuttamaan. Monta tuntia myöhemmin kun olin jo taas kotona, kuulinkin Prinsessan äänen unen lävitse - ja arvatkaa vaan mutta minun häntä heräsi vaikka minä en itse jaksanut herätäkkään. Häntä vaan viuhtoi edes takaisin ihan ittekseen . Se setä oli leikannut minun kannuskynnet niin lyhkäisiksi että nyt niitä ihan kuin ei olisikaan, on siis tommoiset ehkä 5mm nysät. (verta oli tullut kuulemma paljon) Nyt ne voi kuulemma pitää ihan normaalilla kynsien leikkaamisella noin lyhyinä. Ei se nyt niin hyvin taida noissa kuvissa nuo kynnet näkyä mutta kyllä noi mustat on ne - siis kynnet.
Ja eikä tässä vielä kaikki, minulle laitettiin Strongholdia niskaan  ja kuukauden kuluttua uudelleen, koska näyttää vahvasti siltä että sain kuin sainkin joulukuiselta hoitoreissulta muistoksi Kapin, se muisto vaan kutittaa niin kovasti ja iho alkaa tulehtua sieltä täältä, että hoidetaan se nyt pois. Tommoinen reppana olin illalla puoli yhdeksään asti ja sitten hups vaan vauhtia alkoi riittämään. Vesipullo on ihan super kiva lelu, se rapsahtelee mukavasti kun sen ottaa hampaisiin. Sen kanssa sitten juoksin ja pompin ympäri taloa vielä silloinkin kun ihmiset jo ois halunnu nukkua. (Mummon huom. Etenkin silloin. Mur) Vaan pakkohan se oli käydä takaisin nukkumaan kun rupesivat minulle murisemaan. Aika outoa minusta, olinhan nukkunut melkein koko päivän.
Terkkuja kaikille, huomenna taas saan tossut jalkaan ja sitten juostaan ulkona, jipii!!
-Vili-

Perjantaina meidän (tyttäreni) Hirmu-koira pääsi Pikin luo sateenkaarisillalle.

Muistan kuin eilisen kun Hirmu meille tuli, siis oikeesti meille. Hanne tuli koulusta viikonlopuksi kotiin ja lähdimme porukalla katsomaan koiranpentuja. Niinhän siinä sitten kävi että hänellä oli pienen pieni pentu kainalossa, kun kotiin tulimme. Hurja oli se nimi jonka koira heti sai mutta jo ennenkuin kotiin pääsimme, meillä oli Hirmu . Meillä Hirmu asui kolmisen viikkoa ennenkuin lähti Hannen mukaan, kun Hanne sai oman asunnon.
Pikkuinen vaan sairastui epilepsiaan ja outoihin selkäkipuihin jotka ei vaan enää olleet hallittavissa. Nyt kaikki kivut on poissa ja Hirmun on hyvä olla.
Siitä tiedosta huolimatta me kaikki tänne jääneet olemme todella surullisia. Ei ole sanoja joilla mittaisimme surumme määrää ja toisaalta meidän pitäisi kuitenkin olla hyvillä mielin koska Hanne on pystynyt tekemään päätöksen ja vapauttamaan Hirmumme kivuistaan. Miten me kaikki voimmekaan rakastaa sitä pikkuista niin kovasti.
Hirmu oli meidän pieni suuri rakkaus - ja on yhä.
Teen Hirmullemme oman sivun aikanaan kunhan taas jaksan, kun suurin suru hiukan irroittaa otettan ja voin taas löytää parhaat muistot yhteiseltä taipaleeltamme.

Nyt, kun tyttären oli tehtävä vaikea päätös oman koiransa kanssa, muistot vyöryivät takaisin aika moisella rytinällä.
Kuvassa meidän Pikin tuhka odottamassa maan sulamista, kohta Hannen Hirmu odottaa samalla lailla kevättä, päästäkseen Vilin viereen tuohon toisen kuvan oikeassa reunassa olevan tasaisen kiven juureen.

Muistan kuinka vaikeaa minulla oli kun jouduin yksin tekemään päätöksen, mieheni oli töissä kun tulin kotiin ja Vili oli loukannut itsensä, että Vili ei enää tule eläinlääkäristä kotiin. Mutta Vilin pirstaleiksi murtunut olkanivel ei jättänyt mitään muuta vaihtoehtoa. Jälkeenpäin eläinlääkärimme kertoi että jos minä en olisi nukutuspäätöstä tuolloin tehnyt hän olisi sen joutunut tekemään eläinsuojelullisista syistä. Olihan se meilläkin useamman murtuman ja vaikeiden leikkausten ja pitkien hoitojen jälkeen jo puitu asia että olemme siinä rajoilla koska hoidot on lopetettava, mutta sillä hetkellä olin ihan yksin. Nyt Hanne joutui tekemään päätöksen ja varaamaan ajan etukäteen, joten tämä loppuaika on uskomattoman pitkää ja vaikeaa.
Hirmuhan on sairastanut jo pitkään ja kortisonin kanssa ollut lähes kivuton, mutta nyt joulun jälkeen ei lääkitys enää auttanut vaan pikkuinen kärsi kivuista koko ajan. Nyt kortisonin antaminen lopetettu ja viimeiset päivänsä Hirmu saa elää kivuitta, suurella kipulääkeannoksella. Tämä on kuitenkin mahdollista vain vähän aikaa koska pikkuisen vatsa ei kestä moista kauan, ennen kortisonia sai jo vatsahaavan kipulääkkeistä.
Tämä on tuonut omat muistot taas kovin pintaan.
Nyt teemme tavallaan saattohoitoa Hirmulle ja ensi viikonloppuna alkaa surutyön tekeminen. Tiedän nyt kokemuksesta että aika parantaa…. mutta silti luopuminen on vaikeaa, vaikka tietää että se on ainoa oikea vaihtoehto. Toivon voimia kaikille Hirmun ihmisille, jaksaa tämän yli.
Yksi vaikea asia tässä vielä on Prinsessalle kertominen ja hänen kanssaan asia käsitteleminen. Pikin poismenoakaan kun ei vielä ole täysin hyväksynyt ja nyt tulee Hirmun lähtö vielä lisäksi.

Valkoinen takapiha olisi kyllä muuten ihan kiva, sitä valkoistakun voi syödä, mutta varpaita kyllä rupeaa palelemaan kun siellä hetken viipyy. Ja sitten kun tarttee vielä odotella noita ihmisiä että tulisivat avaamaan oven.

Eilen kävin eläinlääkärissä, nyt on rokotukset hoidossa ja polvitarkastus tehty. Polvet oli 0/0, eli OK. Keuhkot ja sydän kuunneltiin ja kuulosti hyvälle.
Tällä kertaa en sitten viitsinyt huutaa yhtään vaikka se täti pistikin minua kaksi kertaa. Olin kaikinpuolin reipas poika, vaikka sen tätin kädet oli kyllä aika kylmät kun se minua tutki.
Tämän kuun lopulla Mummo tilaa minulle vielä silmätarkastusajan, ja kevään aikana sitten tutkitaan silmät ettei olisi mitään vikaa.
Eilen oli mukava ilta kun pakkanen viimein laski jopa alle 10 -asteen. Kun Mummo tuli töistä meille tuli vieraita ja minun meinasi ihan pää mennä sekaisin - niin kivaa oli. Olinhan ollut koko pitkän päivän yksin kotona, Ukki kun kävi vaan ruokatunnilla minua pikaisesti ulkoiluttamassa. Sekin kun on poikkeuksellisesti päivätöissä tämän viikon. Illalla tuli vielä Prinsessakin käymään ja ulkoiltiin yhdessä. Käytiin pimeässä metsässä lenkillä, oli kyllä kivaa. Metsässä en ollut käynytkään pariin viikkoon kun ei yhtään kiinnostanut sinne meno kovilla pakkasilla, silloin juoksentelin vaan auratuilla teillä. Tänä aamuna oli pakkasta enää 4 astetta ja minä tarkenin käydä ulkona ihan ilman takkia ja kenkiä, taidetaan olla ulkona illalla oikein urakalla - koko kahden viikon ulkoilu rästit kun pitää ottaa takaisin. Huippu hienoa kun tarkenee taas olla ja syödä kaikessa rauhassa lunta masun täyteen. Jouduin jo välillä juomaan sisällä vesikupista kun en tarennut syödä lunta tarpeeksi. Siis mikään ei ole niin tyhmää kuin juoda puhdasta vettä kupista, siis minun mielestä.

Toivottelen kaikille oikein mukavia ulkoilu hetkiä nyt kun kelitkin on näin kivat.

Vuosi vaihtui kamalalla paukkeella ja kovassa pakkasessa. Tai eihän sitä pakkasta ollut kuin 15 astetta mutta hyinen tuuli sai sen tuntumaan paljon kylmemmältä.
Minä en pelännyt yhtään niitä pamauksia, vaan ulkoilin reippaasti, haalarit päällä ja tossut jalassa. Mutta kun rupesivat ampumaan, Prinsessalle, semmoisia pieniä sihiseviä ja poksahtavia “raketteja”, minulle riitti. En tykännyt yhtään niistä sihahteluista ja suhahteluista ja vihellyksistä, onneksi Mummo vei minut kävelemään vähän kauemmaksi. Enkä minä pieni koira jaksanut olla ulkona, niiden hassujen ihmisten kanssa, puoleen yöhön saakka, vaan onneksi Ukki pelasti minut sisälle puoli yhdentoista aikaan. Ihmettelen vaan miten se Prinsessa jaksoi valvoa ja ulkoilla niin myöhään. Aika kummallisia tapoja tuntuu ihmisillä olevan, ei voi muuta kuin ihmetellä.
Mutta kuitenkin minusta oli ihan mukavaa olla Prinsessan uudessa kodissa yökylässä. Vähän siellä oli jotain laatikoita pitkin ja poikin, yksi huone ihan täynnä, se oli outoa. Ne laatikot haisi kyllä ihan Prinsessan perheelle, joten kai ne sitten kuului asiaan. Niin ja alkuun minä luulin että ihmiset ei kuule kun jossain siinä talossa “keskusteltiin isoilla kirjaimilla” ja yritin siitä niille kertoa, vaan Mummo sanoi että “Ei saa haukkua, kyllä mekin kuullaan, ne on vaan naapureita eikä se meitä haittaa”. Viimein jo opinkin että ei niistä äänistä tarvii olla millänsäkään, vaan että kerrostalossa niitä kuuluu vaan.
Nyt olen taas kotona ja kyllä uni maittaa.

Toivotamme kaikille mahdollisimman hyvää uutta vuotta 2010,
ja samalla päivitellään vähän loppuvuoden tapahtumia.
Mummo teki kuin tekikin minulle vaatteet pakkasia varten.
Kaavojen sovittaminen oli minusta kyllä aika noloa, pukea nyt minut vanhaan lakanaan. Vaan loppujen lopuksi sain kyllä ihan lämpöisen haalarin.
Tekihän se minulle myös uuden takin. Takki ja haalarit on oleetkin kovassa käytössä kun meillä on ollut tosi kovat pakkaset. Töppösetkin se osti minulle kun tassut rupesi jäätymään.

Sitten minun olisi pitänyt poseerata sille kameran edessä aina kun jotain puettiin päälle. (eihän se edes saa hyviä kuvia aikasiksi, vaikka malli on tosi upee) Joten empä minäkään viitsinyt ihan aina asettua sen kameran eteen niinkuin se halusi.
Joulua vietettiin yhdessä Prinsessan kanssa ja kaikkien muidenkin sukulaisten kanssa. Mummon äidin luona oli 10 ihmistä. Prinsessa vanhempineen oli meillä yö kylässä ja joulupäivänä kun ne lähti kotiin tuli Hanne-kummi porukoineen meille. Oli kyllä kivaa kun oli koira-kavereitakin.
Tapaninpäivänä me sitten mentiin auttamaan Prinsessan muuttoa uuteen kotiin, jonne menemme ottamaan uuden vuoden vastaan.
Nyt Mummo ja Ukki vaan vetää haalareita päälleen ja menee ulos siirtelemään sitä valkoista, lunta kuulemma, paikasta toiseen. Minusta ei ole kivaa olla ulkona muutakuin sen aikaa kun jaksan tai tarkenen syödä sitä valkoista. Kun en enää tarkene ne laittaa minut yksin sisään, ei kivaa. Siellä minä sitten huudan yksikseni, aika kovaa huudankin. Aika tylsää, sanon minä. Minusta olisi kivempaa jos noi ihmiset vaan olis minun kanssa sisällä kunnes tulee taas lämpimämpää. Ne vois vaan heitellä minulle palloa päivät pitkät ja minä juoksisin sen pallon perässä, niin että kaikki talon matot on kurtussa. Se se vasta elämää olisi. Vaan aina ei voi voittaa, sanoo Mummo.
Joka tapauksessa toivotan kaikille oikein oikein hyvää uutta vuotta.
-Vili-
PS. Ja toivon salaa itsekseni että toi valkoinen kylmä menis pois ja voisin taas olla ulkona kaiket päivät ja ihmiset heittelis mulle palloa siellä, siellä kun pääsee juoksemaan vähän pidemmän matkan kuin täällä sisällä.

Mie oon hoidossa edelleen. Ja täällä imatralla onkin ihan kivaa. Turhaan yritin kotona pakoilla mukaan lähtemistä. Ukkia minulla on ollut ikävä. Sen ovat Hanne ja Jamppakin huomanneet. Nimittäin minä menen yöllä aina nukkumaan niiden väliin ja laitan selkäni Jampan selkää vasten. (Jampan sanojen mukaisesti yritän muka potkia sen alas sängystä..) Samalla lailla minä nukun Ukinkin kanssa.

2.12.09 Mie kävin leikkimässä kahden lapinkoiran kanssa. Niiden nimet oli Peku ja Api. Peku on ISO, musta, karvainen ja rauhallinen karvaturrikka. Api taas oli pienempi, vaalea, vähän vähempikarvainen karvaturrikka. Apin kanssa juostiin ihan hirveästi ja leikittiin pallolla ja vähän pientä painiakin otettiin. Oli kyllä Hirmuisen kivaa!! Riekkumisen jälkeen sitten nukuttikin hyvin.

Perjantaina Kummi sitten otti ja lähti ja jätti minut Hirmun ja Nipsun kannssa kotiin! Hanne kuulemma lähti hiirinäyttelyyn. Meillä oli kyllä ollut kivaa poikien kanssa täällä keskenämme ollessamme. Jamppa ei vaan tainnut hirveästi tykätä jäljistämme. Ja pitihän minun tokkiinsa hieman osoittaa mieltäni, että Kummi jätti minut tänne eikä ottanut mukaansa, sekä sitten vähän rajojakin piti kokeilla mitä Jampan kanssa saa tehdä ja mitä ei ;).

Lauantaina Hanne sitten kotiutuikin. Oi, kuinka mukavaa se oli. Olin todella riemuissani. Olen myös viikon aikana leikkinyt jonkun verran vetoleikkejä Nipsun kanssa ja olen oppinut kävelemään kahden koiran kanssa hihnassa hyvin. ei ne hihnat loppupeleissä olekkaan niin pelottavia kuin alkuun kuvittelin!

Tänäänkin Hanne-kummi on minua ajeluttanut ympäri kyliä. En vieläkään malttaisi kunnolla olla autossa. Hanne käytti minua Lappeenrannassa jossakin kivan tuoksuisessa kaupassa. Siellä oli kaikkea ihanaa minun nenäni korkeudella. Kurja kummi vaan kielsi syömästä kaikkia niitä ihania luita! Mälsää. Se otti sieltä mukaansa vain jotakin mönkiviä otuksia jotka olisi ollut kiva syödä, mutta senkin kummi kielsi!! Ihmeellinen ihminen. Sirkoiksi se niitä mönkiäisiä kutsui ja sanoi niiden olevan turhan kallista ravintoa minulle. Pöh, sanon minä!

Nyt se sitten pelottelee minua junaan joutumisella perjantaina.. Hmmm.. Mielenkiintoista. Saa nähdä tapaanko siellä kummassa junassakin sitten uusia kavereita!